menu

Karjanhoitoa Syvärannalla ja Puolaniemessä

07.01.2019
Aholan perheessä Syvärannalla elettiin omavaraisesti. Perheen isä, puutarhuri Yrjö Ahola, kasvatti perheen omiksi tarpeiksi kurpitsaa, avomaan kurkkua, juureksia, perunaa, erilaisia yrttejä sekä kauraa. Särvintä saatiin lampaista ja Lapin lehmistä, jotka olivat terveitä ja joiden maitoa oli rasvaista. Maidosta tehtiin viiliä ja kirnuttiin voita. Kesäisin lehmät laidunsivat vapaasti jänkäniityillä. Lehmien utareet suojattiin sääskiltä ja sierettymisiltä kalanrasvasta ja pikiöljystä tehdyllä rasvalla. Kalaa suolattiin talveksi Aholan papan tekemiin puupyttyihin. Isä kasvatti myytäväksi neilikkaa, orvokkia ja astereita, jotka hän kävi istuttamassa Ivalon ja Inarin Majan pihoihin turistien iloksi. Tavalliset asukkaat eivät kukkia 1930-1940- luvulla juurikaan ostelleet lukuun ottamatta pääsiäistä, jolloin ikkunalaudalla kasvatetut narsissit ja tulppaanit päätyivät Ivalon ja Inarin Taka-Lapin myyntitiskeiltä ihmisten iloksi. Joulukukat kasvatettiin vain omaan käyttöön. Lääkkeitä ei tuohon aikaan juuri ollut ja Rauni Lampela muistelee, että kun lapsille tuli hinkuyskä, heidät vietiin navettaan, jossa voimakas virtsanhaju ja kosteus lääkitsivät potilaan. Aholan perhe muutti sodan jälkeen Puolaniemeen v. 1946. Sieltä he muuttivat v. 1950 Rovaniemelle, Rantavitikalle,  jonne Yrjö Ahola perusti kukkakupan.

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Luontaistaloudesta eläneen kylän perinteen kerääminen ja tallentaminen. Riutulan kylätoimikunnan hanke 1998-1999
31:05
10.8.1998
Korppila, Marja, Airamo, Tuula. 1999.  Luontaistaloudesta eläneen kylän perinteen kerääminen ja tallentaminen : viilipytystä purkkimaitoon ja ajohärjästä peltipailakkaan. [Helsinki] : Maa- ja metsätalousministeriö, Maatalousosasto. s. 34.

KERTOJA

  • Lampela Rauni

TALLENTAJA

  • Airamo Tuula

PAIKAT

  • Syväranta
  • Puolanniemi
  • Leutolahti

KOHDEHENKILÖT

  • Ahola Risto
  • Ahola, Reijo
  • Ahola, Unto
  • Ahola, Inga
  • Ahola, Yrjö

HAKUSANAT

  • karjanhoito
  • karjatalous
  • puutarhanhoito
  • luontoistalous
  • puutarhurit
  • vilja
  • kukat