menu

Tulva oli murtaa Mustajoen sillan Koppelossa

02.07.2013
Martti Salo huomasi erään 1970-luvun kevättulvan aikaan Koppelon Mustanjoen vanhan puusillan tukirakenteiden pettävän veden virtauksen voimasta. Sillalla kävellessään hän huomasi, että Malmin linja-auto oli tuomassa oppilaita koulusta kotiin. Martti pysäytti auton kättä heiluttamalla ja sai eteensä kiukkuisen kuljettajan, joka ihmetteli pysäytyksen syytä. Pelkkä pysäytys ei ollut varmaankaan syynä vihoitteluun, sillä jutellessa kävi ilmi, että auton kaasuvaijeri oli katkennut ja Kähyksi kutsuttu kuljettaja oli tehnyt omat viritelmänsä kaasuvipua varten. Siinä oli syy auton vaappuvaan liikkumiseen. Oppilaat päästettiin autosta ulos ja linja-auto palasi sillankorvasta takaisin Ivaloon. Sillalle saatiin välittömästi painorajoitus, ja se korvattiin väliaikaisratkaisulla siihen saakka kun uusi silta rakennettiin.

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Inarin kirjastotoimen haastatteluaineisto: Tarinat talteen -hanke 2011-2013
04:27
Suomi
31.5.2012
Koppelo

KERTOJA

  • Salo Martti

TALLENTAJA

  • Vaattovaara Merja

PAIKAT

  • Koppelo
  • Mustajoki

KOHDEHENKILÖT

HAKUSANAT

  • tulvat
  • sillat