menu

Ivalon kylä vuonna 1919

17.03.2014

Mauri Tanskanen saapui Ivaloon lennättimen johtajaksi 6.2.1919. Rovaniemeltä hän oli saanut ohjeen matkustaa ensin pitkällä kyydillä Sodankylään ja sieltä postikyydillä Ivaloon. Teletoiminta oli alkutekijöissään, sillä Ivalossa oli vain kolme puhelinta: rajavartiostolla, TVH:lla ja kauppias Ilo Kyröllä. Sähköttäjinä olivat  Heino ja Forström. Kortteeri järjestyi postitalosta, jonka ympärillä oli majatalo, rajavartiosto ja TVH:n mökki.

Ivalossa elettiin tuohon aikaan luontaistaloudesta. Lehmien lisäksi lähes kaikilla oli poroja ja joesta pyydettiin kalaa. Pelloilla viljeltiin ohraa, jonka puimista varten oli rakennettu neljä riihtä ja jyvien jauhamista varten kaksi myllyä. Taloja oli kaikkiaan 23. Teitä oli rakennettu Ivalosta Könkäänjärvelle 15 kilometriä ja Inarin suuntaan Kirakkajärvelle 17 kilometriä. Tanskasen aikana teletoiminta kehittyi ja puhelimien määrä lisääntyi huimasti, sillä kun hän jäi eläkkeelle, Inarissa oli jo 600 puhelinta. 

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Inarin kulttuuritoimen haastatteluaineisto 1979 - 1989
6.2.1919
05:43
Suomi
12.11.1981

KERTOJA

  • Tanskanen Mauri

TALLENTAJA

  • Ahola Reijo

PAIKAT

  • Ivalo

KOHDEHENKILÖT

  • Halene Iivari
  • Suvirinne Vilho
  • Manninen Eero Niilo (Iisu)
  • Kyrö Ilo

HAKUSANAT

  • teleala
  • puhelinliikenne
  • kylät
  • 1920-luku