menu

Antti Avaskari ja kunnallispolitiikan kiemuroita

01.06.2018

Inarin kunnassa tehtiin 1960-luvulla suuria investointeja. Tuolloin rakennettiin mm. kunnallinen keskikoulu ja sähkövoimala. Kunnan talous oli tiukalla ja työttömyysaste korkea. Ylimääräisiä valtuuston kokouksia jouduttiin kutsumaan koolle lyhyellä varoitusajalla käsittelemään työllistämisasioita ja kunnan talousasioita. Heikko työllisyys heijastui myös perheiden toimeentuloon ja vähävaraiset joutivat hakemaan apua sosiaalilautakunnalta lapsiperheiden toimeentuloon. Muualta tulleita ja uusia maailmankatsomuksia omaavia ei katsottu aina hyvällä. Tämä näkyi asenteissa, vaikka välit muutoin olivat hyviä. Kola mainitsee yhtenä esimerkkinä asenneilmapiiristä Ivalon työväentalon vihkiäisjuhlan. Keskikoulun rakentamiseen liittyi rahoitussotkuja, joihin luottamushenkilöt, nimismies ja pankinjohtajat olivat sekaantuneet. Valtuusto joutui perimään keskikoulun rakentamista varten perustetulta toimikunnalta takaisin ylimitoitettuja asiantuntijapalkkioita. Kunnan rahatilanne vaihteli ääripäästä toiseen, 1960-luvulla talousarvion tasapainottamista varten perustettu talousarviotoimikunta joutui pohtimaan viikkokausia, jopa 50 mk:n säästöjä, kun taas 1980-luvulla, jolloin Kola lopetti luottamustoimet, pohdittiin mihin rahaa voitaisiin sijoittaa.

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Inarin kulttuuritoimen haastatteluaineisto 1979 - 1989
18:05
Suomi

KERTOJA

  • Kola Oiva

TALLENTAJA

  • Mansikka-Aho Vilho

KOHDEHENKILÖT

  • Avaskari Antti (Kunnan-Antti)
  • Jomppanen Erkki (Johan Erkki)
  • Kyrö Jussi
  • Tiekso, Anna-Liisa
  • Alapeteri Väinö
  • Tumme Kullervo
  • Nurmi, Yrjö
  • Volotinen Martti
  • Kiviniemi Johan Petter (Jussa-Pekka)
  • Kiviniemi Matti Aleksanteri (Santer)i
  • Salli Topi

HAKUSANAT

  • kunnallispoliitikot
  • kunnalliset lautakunnat
  • kunnallispolitiikka
  • kunnan talousarviot
  • kunnanvaltuustot
  • kunnanhallitukset
  • kunnallishallinto
  • 1960-luku
  • Kirakan voimalaitos
  • koulut
  • rakentaminen