menu

Lohen nousu Lutto- ja Suomujokeen

13.11.2014

Matti Huru kertoo kalastuksesta ja luontaistaloudesta, jota harjoitettiin Kattajärvellä alkuaan Ruukinpirtin maisemissa, jonne hänen vanhempansa olivat asettuneet asumaan v. 1921. Luttojoki lähivesistöineen oli kalarikasta aluetta aina metsäautotieverkoston rakentamiseen saakka. Kalastusta harjoitettiin verkoilla, nuottaamalla, tuulastamalla ja heittokalastamalla. Saalismäärät olivat runsaita ja kalat suurikokoisia. Kalat säilöttiin suolaamalla pyttyihin ja näin saatiin särvintä talvea varten. Kalajuttujen lomassa Matti Huru intoutuu muistelemaan myös ensimmäistä ja viimeistä karhunmetsästyskokemustaan.

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Aineisto on tehty RKTL:n toimesta 1992-1994 ja äänitteiden omistaja RKTL, nykyisin Luonnonvarakeskus, on antanut luvan julkaista kyseiset äänitteet
1940- luku
62:21
Suomi
1988-1994

KERTOJA

  • Huru Matti

TALLENTAJA

  • Pautamo Jarmo

PAIKAT

  • Kattajärvi
  • Nangujärvi
  • Hirvasvuopaja

KOHDEHENKILÖT

  • Kiviniemi Johan Petter (Jussa-Pekka)
  • Kiviniemi Yrjö Johannes (Hannes)
  • Mannermaa Kauko

HAKUSANAT

  • kalastus
  • nuottakalastus
  • verkkokalastus
  • karhunpyynti