menu

Jouni Antti Helander - amatöörivalokuvaaja

21.01.2016

Jouni Helander hankki ensimmäisen kameransa 1950- ja 1960-luvun taitteessa. Ensimmäisellä, 6x9 -filmikoon kamerallaan, hän ei muista ottaneensa montaakaan kuvaa.

Jouni Helander valokuvasi erityisesti ihmisiä ja arkisia tilanteita ympärillään, mutta joskus kohteena olivat myös erikoisemmat tapahtumat. Eräs tällainen oli Ivalon maatalousnäyttely, jossa käydessään Helander tallensi niin Sylvi ja Urho Kekkosen kuin virtahevonkin. Suurin osa Helanderin säilyneistä kuvista on otettu Nellimissä, jossa Helander tuolloin asui.

Helander hävitti myöhemmin osan negatiiveistaan, koska kukaan ei tuntunut olevan niistä kiinnostunut. Kuvien olemassaolo tuli sittemmin puheeksi Helanderin tuttavan, Jouni S. Laitin, kanssa. Itsekin valokuvausta opiskellut Laiti koosti kuvista näyttelyn yhteistyössä Saamelaismuseo Siidan kanssa. Samassa yhteydessä kaikki jäljelle jääneet negatiivit lahjoitettiin Saamelaismuseon kokoelmiin.

Helander harmittelee hieman sitä, ettei aikoinaan kirjoittanut ylös kuvien kohteita ja kuvausajankohtia.

 

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Radio Inarin haastatteluaineisto 2005-2006
1960-luvulta lähtien
08:47
Suomi
15.7.2005
Nellim

KERTOJA

  • Helander Jouni

TALLENTAJA

  • Vaattovaara Merja

PAIKAT

  • Nellim
  • Ivalo

KOHDEHENKILÖT

  • Kekkonen Urho
  • Kekkonen Sylvi
  • Laiti Jouni S.
  • Helander Jouni Antti

HAKUSANAT

  • valokuvaus
  • valokuvaajat
  • kamerat
  • valokuvanäyttelyt
  • maatalousnäyttelyt
  • arkielämä
  • henkilöhistoria

KUVAT

LIITTEET