menu

Matkamuistomyyjänä Kaamasessa

08.02.2016

"Kipinä matkamuistojen valmistukseen ja myyntiin syttyi jo lapsena", kertoo Jouni Nuorgam muistellessaan reilut kolmekymmentä vuotta kestänyttä yrittäjyyttään matkamuistomyyjänä. Äiti valmisti karvatossuja saksalaisille sota-aikana ja ylimääräisistä nahanpalasista Jouni valmisti nukentossuja, joita saksalaiset sotilaat ostivat lapsilleen tuliaisiksi. Saksalaiset ovat vielä nykyäänkin parhaita ostajia, sillä heitä liikkuu paljon ja heillä on rahaa.
Ensimmäinen ressukatoksella varustettu myyntipaikka pystytettiin Sulaojalle Karigasniemen tien varteen 1970-luvun alussa. Sieltä myynti siirtyi Kaamaseen nelostien varteen, josta löytyi porotilan paikaksi kaavoitettu tontti. Pääasiallisia myyntiartikkeleita olivat alkuvuosina porontaljat ja sarvet. Nykyään ne eivät käy enää kaupaksi. Matkailijat haluavat pieniä tavaroita, koruja, luuesineitä jne. Paras myyntisesonki ajoittuu heinäkuulle ja kauppaa käydään ruskasesonkiin saakka. Lomailijoita tulee kaikista maailmankolkista ja jotkut tulevat tuttaviksi asti. Kaupankäyntiä Jouni aikoo jatkaa niin kauan kuin terveyttä riittää. 

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Radio Inarin haastatteluaineisto 2005-2006
1970 -luvulta lähtien
11:48
20.5.2005
Aitajärvi, Kaamanen

KERTOJA

  • Nuorgam Jouni

TALLENTAJA

  • Vaattovaara Merja

PAIKAT

  • Sulaoja
  • Kaamanen
  • Aitajärvi

KOHDEHENKILÖT

  • Valle Uula

HAKUSANAT

  • matkamuistot
  • matkailuyrittäjät
  • kauppa
  • porotilamatkailu
  • yrittäjät
  • yrittäjyys