Heikki Kangasniemi ja Uno Waenerberg

Julkaistu: 17.03.2014

Kaamanen oli vauras kylä 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Siellä sijaitsi kuuluisa, nimismies Uno Waenerbergin omistama Thulen maatila, joka käsitti kaikkiaan 500 hehtaaria. Tilalla viljeltiin monenlaisia kasveja ja vihanneksia. Tilanhoito työllisti oman väen lisäksi ulkopuolistakin väkeä. Myös Jyrri-Heikinä tunnetulla Heikki Kangasniemellä oli hyvinvoiva tila hoidettavanaan. Maanviljelyn ohessa hän hoiti poroja ja teki kauppareissuja Norjaan. Vaikka Heikki oli uskovainen mies, eksyi hänenkin rekeensä myös viinaksia myytäväksi. Eräällä reissulla poliisit olivat saaneet vihjeen asiasta, ja odottelivat Heikkiä. Neuvokkaana miehenä hän onnistui kuitenkin karistamaan virkavallan kannoiltaan eikä jäänyt kiinni. 

 

 

 

 

 

 

Perustiedot

Inarin kulttuuritoimen haastatteluaineisto 1979 - 1989
07:32