Härkinmylly ja Kyröläiset potut

Julkaistu: 27.02.2013

Härkinmylly on jauhanut viljaa esi-isillemme, toteaa Lauri Pekkala ja muistelee samalla kuinka Kyrönkylässä viljeltiin menestyksellisesti ohraa ja perunaa ennen sotia. Vuostimo-ojan mylly oli Kyrön jakokunnan omaisuutta ja se oli näyttävän näköinen. Aikojen kuluessa mylly on käynyt tarpeettomaksi ja saanut rapistua rauhassa. Rakennelmasta löytyi jälkiä vielä 1950-luvulla.

Topias Mattila hautasi ennen evakkoon lähtöä perunat syvälle maahan. Kun väki palasi kotiin, siemenperunat olivat tarpeeseen ja näitä pottuja alettiin kutsua Kyröläisiksi. Kyröläistä pottua on viljelty Ivalon seudulla menestyksellisesti vuoskymmenien ajan.

Lauri muistelee lopuksi, kuinka hän varjeltui poikakotiin joutumiselta.

 

Perustiedot

Inarin kirjastotoimen haastatteluaineisto: Tarinat talteen -hanke 2011-2013
14:12
26.10.2011
Vuostimo-oja

”Leander Junttila nimitti k.o. myllyä härkinmyllyksi. Noin vuonna 1943 ollessani 13-vuotias, kävin paikkaa katsomassa. Näin silloin ehjän siipirattaan. Myöhemmin kuljin metsästysreissulla vuonna 1957 saman paikan ohi. Ojasta löysin rautaosan ja kaksi myllynkiveä, jotka vieritin 5-10 metrin päähän ojasta koillisen puolelle.”

 

”Saattavat olla tänäkin päivänä samassa paikassa kasvijätteiden ja sammalen peittämänä.”

 

Terveisin,

Elmo Tiilikainen

6.2.2012

 

 

Paulaharju, Samuli. 1963. Vanhaa Lappia ja Peräpohjaa: Härkinmylly. 2. painos s. 177. Werner Söderström OY. PORVOO.

Liitetiedostot

Kuvia