menu

Paavo von Pandy oli Inarin matkailun lähettiläs aikoinaan

08.07.2013

Paavo von Pandy oli ensimmäisiä Inarin matkailulähettiläitä. Hänen työtään ei kuitenkaan osattu arvostaa tuohon aikaan, eikä hänelle annettu riittävästi resursseja Pr-työhön. Matkailulautakunta näperteli pikkuasioiden parissa ja sen jäsenet väheksyivät reppumatkailijoita ja peukalokyytiläisiä. Matkailussa ei kannata kuitenkaan väheksyä ketään, sillä entinen reppumatkaaja voi tulla myöhemmin rahakkaana, palveluja ostavana asiakkaana takaisin.
Matkailuelinkeino on pitkäjänteistä työtä ja ihmiset odottavat saavansa rahalle vastinetta. Matkailun kehittämisessä on usein törmätty luontaiselinkeinojen ja matkailun vastakkainasetteluun. Hyvärisen mielestä luontaiselinkeinojen harjoittajien kannattaisi vastustamisen sijaan hyödyntää matkailun tuomia mahdollisuuksia.
Hyvärinen on pohtinut myös, miten matkustajat saataisiin pysähtymään Ivaloon. Vaellusreittien rakentaminen Ivalon ympäristöön, esimerkiksi Kurupäälle, voisi olla yksi vaihtoehto.

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Inarin kirjastotoimen haastatteluaineisto: Tarinat talteen -hanke 2011-2013
06:31
Suomi
25.1.2012

KERTOJA

  • Hyvärinen Timo Heikki

TALLENTAJA

  • Vaattovaara Merja

PAIKAT

  • Kurupää
  • Ivalo
  • Inarin kirkonkylä

KOHDEHENKILÖT

  • Paavo von Pandy

HAKUSANAT

  • matkailun edistämien
  • safarit
  • turismi
  • matkailu