Inarissa vaikutti sotien jälkeen erikoisia aluemetsänhoitajia, joista jälkipolville on jäänyt monia juttuja. Aluemetsänhoitaja Pekka Parviainen oli tilannut kevättalvella hakkuutyömaalle rekkakuormallisen perunoita, mutta niille ei löytynyt sopivaa kellaria. Kun asiaa tiedusteltiin Parviaiselta, hän tuumasi, että kipatkaa ne vaikka jokeen. Näin tehtiin, mutta onneksi osa saatiin sijoitettua Majalan kellariin. Jäätyneet perunat kuitenkin syötiin. Aluemetsänhoitaja Castrenilla oli myös omat oikkunsa ja erikoinen suhtautuminen valtaapitäviin. Minä en raapaise jalkaa herroille, hän tokaisi usein. Erityisen huonoissa väleissä Castren oli entisen opiskelutoverinsa presidentti Urho Kekkosen kanssa. Niinpä Kekkosen Inariin suuntautuneiden Lapin reissujen yhteydessä raportoitiin usein, ettei aluemetsänhoitaja osallistunut tilaisuuksiin.