Kirjailija Kerttu Vuolab pohtii äidinkielen ja kielen merkitystä ihmiskunnalle ja sitä, kuinka ihmisen kyky ajatella, tuottaa puhetta ja kertoa on ihmisen olemassaolon perusta. Hän ajattelee jokaisen kielen olevan oma universuminsa ja osa luonnon monimuotoisuutta. Luonto itse varautuu häviöihin ja katastrofeihin tuottamalla paljon sen takia, että jos jossakin käy kato, niin toisaalla jää jotakin eloon. Kieliä on runsaasti, koska maailmassa on paljon erilaisia elinympäristöjä, ja kielet ovat henkinen pääoma siitä elämästä, jonka tietty ilmasto ja maa on tuottanut.
Vuolab kertoo koulun aloittamisen olleen hänelle saamenkielisenä erilaista kuin suomenkielisillä lapsilla, jotka saivat aloittaa kouluaineiden opiskelun omalla äidinkielellään. Hän joutui ensin opettelemaan suomen kielen päästäkseen opiskelemaan kouluaineita. Myöhemmin 25-vuotiaana aikuisena, Vuolab alkoi opiskella omaa äidinkieltään yliopistossa, ensin Tromssassa ja sitten Oulussa. Kun ihminen alkaa aikuisena opetella jonkin kielen kirjoittamista, puuttuu siitä eräänlainen automatiikka, joka lapsella ja nuorella oppimiskykyisempinä on luontaisesti. Lapset ja nuoret pystyvät muistamaan paremmin pieniä yksityiskohtia, kun taas aikuisena ihminen hahmottaa suurempia kokonaisuuksia paremmin.
