Nuori matkailualan yrittäjä Jani Paadar palasi kotiseudulleen Solojärvelle media-alan opiskelun ja eteläsuomessa vietettyjen vuosien jälkeen. Perheen porofarmin yhteyteen syntyi oma, matkamuistojen myyntiin ja valmistukseen erikoistunut matkailuyritys Kaksama Ky.
Paadarin perheessä molemmat aviopuolisot valmistavat matkamuistoja. Päämateriaaleja ovat koivu, poronsarvet ja lampaanvilla. Myynnissä on lähes sata tuotetta, joista 90 % valmistetaan omassa verstaassa. Eniten myydään noitarumpuja, mutta monen matkailijan mukaan tarttuu myös poronluusta valmistettu kynttilänjalka tai lampaanvillasta huovutettu nukke tai peikko.
Suurin osa matkailijoista tulee porofarmille ulkomaisten matkailuyritysten kautta. Sesonki kestää yhdeksän kuukautta, mutta hiljaisemmalle ajallekin ollaan suunnittelemassa uusia houkuttimia. Haaveena on tuotteistaa omaa harrastustoimintaa, metsästystä ja kalastusta, matkailijoille sopivaksi. Uudet tuotteet pitää kuitenkin testata huolellisesti, sillä ne vaativat paljon aikaa ja rahaa, toteaa Jani Paadar.