menu

Ivalojoen lossitupa ja silta

18.05.2020

Saksalaiset rakennuttivat ensimmäisen Ivalojoen ylittävän sillan venäläisten vankien avulla. Silta valmistui vuonna 1944, mutta se ei ollut kovin pitkäikäinen, sillä venäläiset pommikoneet ampuivat sen hajalle samana vuonna. Ennen sillan valmistumista autot ja ihmiset kuljetettiin lossilla Ivalojoen yli. Kirkon läheisyydessä sijaitsi hirsirakenteinen pieni lossitupa, jossa asui kymmenen henkeä. Sinne Toini Nurkkalakin asettui asumaan pienen, maaliskuussa 1944 syntyneen tyttärensä kanssa. Hänen miehensä oli tuohon aikaan rintamalla. Pommitusten alettua Toini Nurkkala haki suojaa itselleen ja lapselleen perunakellarista. Onneksi sillan tuhonnut pommi tipahti joen vastakkaiselle rannalle ja perhe säilyi hengissä. Nykyinen silta on rakennettu samoille silta-arkuille kuin alkuperäinen silta.   

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Inarin kirjastotoimen haastatteluaineisto: Tarinat talteen -hanke 2011-2013
1943-1944
06:03
Suomi
27.4.2012

KERTOJA

  • Nurkkala Toini Inkeri

TALLENTAJA

  • Vaattovaara Merja

PAIKAT

  • Ivalo
  • Ivalon lossitupa
  • Ivalojoki

KOHDEHENKILÖT

  • Vikeväkorva Aleksi
  • Vikeväkorva Naimi
  • Vikeväkorva Reino
  • Vikeväkorva Leo
  • Vikeväkorva Kalle
  • Vikeväkorva Linda
  • Vikeväkorva Maija
  • Vikeväkorva Helga
  • Honkanen Sointu

HAKUSANAT

  • sillanrakennus
  • sillat
  • Ivalojoki
  • ilmahälytykset
  • pommitukset
  • Ivalojoen silta
  • vankileirit