menu

Riutula pelastuu tulipalolta

18.07.2013

Lastenkodissa pidettiin hyvää huolta lapsista. Yhteiselo oli sopuisaa, vaikka kuriakin pidettiin yllä. Päivittäin sattui kaikenlaisia kolttosia ja joskus vahingon päälle saadut rangaistukset tuntuivat epäoikeudenmukaisilta. Eräänä yönä lastenkodissa vaatteita ompelemassa ollut katekeetta pelasti Riutulan tulipalolta. Hän oli herännyt yösyönnille ja huomannut pahvilaatikkossa kytevät tuhkat. Haju oli jo levinnyt huoneisiin, mutta vahinkoa ei onneksi päässyt tapahtumaan. Lapset osallistuivat myös työntekoon. Kadonneiden lampaidenhakureissu on jäänyt elävästi kertojan mieleen. Koko päivän kestäneelle etsintämatkalle oli saatu mukaan Elsa tädin tekemät hyvät eväät, joista tosin voi oli jäänyt pois. Lampaita ei löytynyt, mutta lampaiden nahkat roikkuvat erään talon seinällä.

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Inarin kirjastotoimen haastatteluaineisto: Tarinat talteen -hanke 2011-2013
06:53
Suomi
9.5.2012
Riutula

KERTOJA

  • Hanhivaara Irma Onerva

TALLENTAJA

  • Vaattovaara Merja

PAIKAT

  • Riutula
  • Kettukoski
  • Tirro

KOHDEHENKILÖT

  • Valle Hilma
  • Kitti Hilma

HAKUSANAT

  • lastenkodit
  • Riutulan lastenkoti
  • lapsuus