Leo Vikeväkorva kertoo matkasta evakkoon, lossituvasta ja työstään lossimiehenä. Hän muistelee, kuinka he joutuivat lähtemään kodistaan ja päätyivät eri paikkoihin matkansa varrella. Vaikka ruokaa ja turvallisuutta luvattiin saksalaisten osalta, Leo oli epäileväinen. Lopulta he pääsivät Rovaniemelle kuorma-autolla ja Ylivieskaan junalla. He palasivat kotiseudulle Ivaloon 1945 .
Leo muistelee sotavuosien aikana asuttamaansa kämppää, jossa koko perhe asui n. 5x6 metrin alueella. Taloon majoittui kulkijoita ja vuokralaisia, joista jotkut nukkuivat jopa lattialla. Ovet pidettiin usein lukittuina, mutta joskus matkustajat saapuivat yöksi yllättäen. Hän muistaa tapauksen, jossa sotahommista lomille tullut naapuri ilmestyi talon ovelle yöllä, mutta ei uskaltanut heti tulla sisään häiritsemään nukkuvia. Lopulta mies kuitenkin päästettiin sisään.
Leo kertoo myös sotavuosien jälkeisestä lossimiehen työstä. Kerran oli vaarallinen tilanne, kun hän putosi jokeen ja virta oli kova. Onneksi kaveri rannalta huomasi tilanteen ja pelasti hänet veneellä. Leo muistelee, kuinka sattui monia pieniä kommelluksia, mutta elämä jatkui.
