Hanna vertaa Pohjanmaalta tulemistaan uusiin maisemiin Inarijärven tuntumaan ja kertoo, kuinka hänen kotiseutunsa Ylivieskassa oli hyvin tasaista maata ilman merkittäviä vesistöjä. Kalajoki oli heidän lähin joki, mutta se oli pieni. Ylivieskassa ei juuri ollut vesiteitä, joten Hanna ei ollut tottunut veneilyyn tai soutamiseen. Tullessaan tänne hän oppi nopeasti soutamaan ja tuntemaan Inarijärven ympäristön.
Hanna myös muistelee postin kulkua aikaisemmin. Aluksi kulkuyhteydet olivat huonot, ja kyläläiset hoitivat aurausasiat itse. Siihen aikaan postia toimitettiin veneillä ja matkustaminen vei aikaa. Ivaloon ja takaisin matkustaminen saattoi kestää jopa kolme tuntia. Talvella oli helpompaa liikkua suksilla tai potkurilla jäällä, mutta nykyisin matka on tietysti helppoa.
Hanna kertoo myös, kuinka hän hiihti ja matkasi veneellä nuorempana. Vaikka nykyisin perämoottorit tekevät liikkumisesta helpompaa, ennen veneillä oli isoja airopareja ja matkassa piti aina olla eväitä. Hän ei kuitenkaan hiihtänyt enää sen jälkeen, kun molemmat polvet leikattiin.
