menu

Kiviniemen Evertin hipun löytyminen 1935

17.09.2019

Kulta on ollut miljardeja vuosia sitten sulassa muodossa. Peruskallion päälle jouduttuaan kulta on painautunut kalliota vasten ja jäänyt rosoiseksi. Pohjakalliosta löytyneestä kullasta vesi ja hiekka ovat hioneet ajan myötä pintapuolen sileäksi, mutta alapuoli on rosoinen. Juuri tämän muotoinen kivi oli Kiviniemen Evertin hippulöytö, jonka löytöpaikasta on käyty lukuisia keskusteluja. Yliriesto kertoo olleensa isäpuolensa ja Kiviniemen Evertin kanssa kaivamassa kultaa puolen kilometrin päässä nykyisestä Tunturihotellista. Jänkän reunalla oli kaivettu kultaa toista viikkoa, kun hippu löytyi. Ylirieston isäpuoli oli tuolloin jo lähtenyt kultamaalta, sillä syksy oli jo pitkällä. Evert oli ottanut kivimurikan kalliosta ja heittänyt sen kiven päälle. Yliriesto oli keitellyt kahvit ja Evert oli tuumannut kahvittelun päätteeksi, että pittää se käyä kattomassa mikä se tuo löytö on. Kiviniemi oli pyyhkäissyt löytämänsä kiven ensiksi housunlahkeeseen ja ottanut sen jälkeen koolin pohjalle vettä ja huuhtonut kiven. Evert oli rauhallinen mies eikä hermostunut löydöstään. Kultaahan tämä on, tuumasi Evert ja antoi myös Ylirieston ihailla kiveä. Yliriesto ja Kiviniemi jatkoivat vielä kaivuuta muutamia päiviä ja molemmat löysivät lisää hippuja. Evertin löytämät hiput olivat 8 grammaisia ja Ylirieston 2-3 grammaa.
Samalla jänkällä kultaa oli kaivettu aiemminkin. Siellä oli yli 200 metriä pitkä kaivanto, jossa Välitalon veljesten isän isä oli etsinyt kultaa. Kysymykseen oliko Evert kaivannut kultaa muualla, Yliriesto vastaa, että kyllä hän oli kaivanut mm. Hangasojalla, Laaniojalla ja Kuivakurulla. Evert Kiviniemi oli ollut mukana myös venemiehenä, kun tavaroita kuskattiin Lapin kultayhtiölle Ritakoskelle.

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Erkki Kreivin haastatteluaineisto 1982-1987
25.9.1935
09:18
Suomi
17.9.1982
Laanila

KERTOJA

  • Yliriesto Heimo

TALLENTAJA

  • Kreivi Erkki

PAIKAT

  • Luttojoki
  • Laanila
  • Ritakoski
  • Ivalojoki
  • Hangasoja
  • Kuivakuru
  • Laanioja

KOHDEHENKILÖT

  • Kiviniemi Evert
  • Domberg August
  • Anttila Albert Heikki ( Heikki Albert Heikinpoika) (Alpe)
  • Välitalo Johan Toivo
  • Tanskanen Mauri
  • Yliriesto Heimo

HAKUSANAT

  • kulta
  • kullankaivu
  • 1930-luku