menu

Raakun leviäminen ja helmen kehittyminen

17.12.2013

Helmenpyytäjä kertoo simpukan syntymisestä, simpukkapopulaation leviämisestä ja helmen kehittymisestä. Ylävirassa koirassimpukat laskevat maitinsa alavirrassa olevien naarassimpukoiden hedelmöitettäväksi. Siksi raakkuyhdyskunta saattaa paikoin olla suuri neliömetriä kohti. Raakku leviää loisimalla alkiovaiheessa lohen, taimenen tai purotaimenen kiduksissa. Puhtaan veden kalat kuljettavat alkiot sitten ylävirtaan joskus latvavesiin saakka. Raakunalut kaivautuvat pohjaan ja kasvavat siellä.

Helmen kehittyminen simpukan sisällä perustuu vaurioon, jonka simpukka on eläessään saanut. Tämän seurauksena hiekanjyvä joutuu helmiäiskalvolle ja simpukka alkaa kasvattaa jyvästä helmeä.

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Inarin kirjastotoimen haastatteluaineisto 2009-2011
06:10
Suomi
14.12.2009

KERTOJA

  • Huru Matti

TALLENTAJA

  • Vaattovaara Merja

HAKUSANAT

  • helmenpyynti
  • simpukat