Tapio Ulvinen kertoo kuinka Inarissa on aloitettu kesäsavotointi traktoreilla liipihakkuiden aikaan, mikä on merkittävästi tehostanut metsätyötä. Moottorisahat yleistyivät, mikä on mahdollisti nopeamman ja helpomman puun karsinnan verrattuna aikaisempiin menetelmiin, joissa käytettiin pääasiassa kirvestä. Moottorisahojen käyttö aikanaan teki prosessista vähemmän raskasta ja auttanut siirtymään tehokkaampiin menetelmiin.
Puun kuljetus tapahtui uitolla, mutta Inarin alueella oli haasteita etelä-Suomen viennin kannalta, sillä puita ei uittamalla saanut etelään päin kuin tiettyyn pisteeseen asti. 1960-luvulla suunniteltiin metsäteitä, jotka olisivat yhdistäneet alueen Kemijoelle, mutta tiehankkeet eivät edenneet. Myös autokuljetus kehittyi, ja tämän asteittaisen muutoksen myötä uittokuljetus väheni, ja alettiin kerätä kuitupuuta ja siirtää puut autoilla muualle, kuten Kitisen varteen.
Kesällä 1963 alkoi puun myynti ja hakkuiden laajentaminen, jolloin alettiin myös kerätä kelopuita rakennusmateriaaleiksi. Väinö Näpärä, paikallinen liikemies, huomasi, että latvuksia voitiin myydä ja aloitti niiden keruun traktoreilla. Hänen työnsä innosti muita, ja pian alueelle tuli lisää puutavaran myyjiä.
Erityisesti 1960-luvun lopussa kuitupuiden keruu lisääntyi. Talvella puut kuorittiin, ja viimeisillä uitoilla käytettiin vielä vanhoja menetelmiä, kuten puiden uittoa joessa. Vuonna 1968 Karpo alkoi rakentaa huvilaansa kelopuista, mikä osaltaan laajensi kelopuiden käyttöä rakennusmateriaalina.
Vuonna 1991 tapahtui merkittävä muutos, kun kemijoen uitto lopetettiin. Tämän jälkeen kaikki puut alettiin kuljettaa autoilla ja rautateillä, mikä paransi kuljetustehokkuutta ja mahdollisti puutavaran jakelun laajemmalle alueelle, kuten Kemijärvelle ja Rovaniemelle.
