menu

Hätälasku jänkälle ja tupakkatauko

13.12.2022

Reino Lehtinen teki 1950-luvulla huoltolentoja Lemmenjoelle. Näillä lennoilla toimitettiin tilauksesta ruokatarvikkeita kultavaltauksille. Inarin kirkonkylässä otettiin tarvikkeet pienkoneeseen, jolla ne vietiin Lemmenjoen niin sanotulle lentokentälle.


Lehtinen kertoo myös eräästä tapaturmasta Rovaniemen lentokentällä. Eräs lentäjä oli lähdössä koneella, jolle ei ollut tehty tarvittavaa vuosihuoltoa. Lentäjä pian ilmaan noustuaan teki kuitenkin pakkolaskun kiitoradan läheiselle suolle. Lentokone hajosi rysäyksessä kehnoon kuntoon, mutta lentäjälle ei sattunut mitään vakavampaa. Ja niin lentäjä oli koneen alta kaivauduttuaan tuuminut apuun tulleille ihmisille, että “Pittääpä panna Bostoni, kun tuo moottorikin sammu”. Lopulta lentokoneesta otettiin talteen ainoastaan uusi moottori, ja loput romut vietiin kaatopaikalle.


Reino Lehtinen muistelee myös, kuinka aikaisemmin tieyhteyksien puuttuessa tavarat kultavaltauksille kuljetettiin polkupyörillä, erilaisilla kärryillä ja selkärepuilla. Myöhemmin esimerkiksi Kutturantie mahdollisti tavaroiden kuljetuksen lähemmäs kultamaita. Myös metsäautoteiden runsastuminen teki helpommaksi isompien tavaroiden kuljetuksen kultavaltauspaikoille. 

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Inarin kulttuuritoimen haastatteluaineisto 1979 - 1989
09:51
Suomi

KERTOJA

  • Lehtinen Reino

TALLENTAJA

  • Nemtsinkoff-Körkkö Tarja

PAIKAT

  • Lemmenjoki
  • Inari
  • Kutturantie

KOHDEHENKILÖT

  • Korhonen Gunnar
  • Honka Kalle
  • Lehtinen Reino

HAKUSANAT

  • tavaratilaukset
  • lentäjät
  • hätälasku