Linnea Lumentie muistelee lapsuuttaan sota-aikana Ivalon seudulla. Hän kertoo päivästä, jolloin lähti veneellä Akujoenniemestä Mikkolan Leilan luo hoitamaan tämän pieniä lapsia. Kun Leilan kanssa oltiin talossa, lähistöllä alkoi kuulua kovaa itkua ja huutoa, ja he luulivat venäläisten sotilaiden tulleen paikalle. Lapset herätettiin kiireesti ja vietiin veneeseen, ja Linnea souti heidät pois rannasta peläten, että venäläiset tulisivat heidän peräänsä. Myöhemmin selvisi, että huuto johtui siitä, että Sylven Ainon poika oli kaatunut sodassa. Linnea muistaa myös toisen tapauksen, jolloin kylällä pelättiin venäläisten liikkuneen jängällä, mutta myöhemmin selvisi, että kyseessä olivat paikalliset miehet marjassa.
