Anneli Karppinen kertoo lapsuudestaan, jossa elämä pyöri työn ja perheen ympärillä. Hänen isänsä korjasi ja rakensi rekiä talvisin pirtissä, joka toimi myös verstaana. Tämä oli normaalia elämää, johon kaikki olivat tottuneet. Kesäisin perheen päivät kuluivat heinätöissä. Aamulla lähdettiin pellolle, ja lypsyn jälkeen sai hetken vapautta – joskus se tarkoitti uimareissua joelle. Koko perhe osallistui töihin: pellolla, navetassa, ruoanlaitossa ja puutöissä. Heinätyöt alkoivat yleensä heinäkuun puolivälissä, ja samalla kypsyivät myös hillat.
Anneli muistelee, kuinka hän jo ennen kouluikää osallistui heinäntekoon luonnonniityillä Veskonimessä ja Pikku-Petsamossa. Heinät niitettiin ja haravoitiin vedessä seisten, minkä jälkeen ne lastattiin veneeseen ja soudettiin kotiin. Soutaminen tuli hänelle tutuksi jo varhain, vaikka hän ei muista osasiko edes kävellä ennen kuin jo souti. Perheen isä oli usein työmailla kauempana, joten äiti huolehti arjen pyörittämisestä lasten kanssa. Ennen peltojen raivaamista heinät tehtiin luonnonniityillä, joissa seistiin usein polvia myöten vedessä. Tämä oli normaalia työtä, joka kuului elämään.
