Pirkko Afanasjeff kertoo eräästä merkittävästä Tapaninpäivän ajelusta nuoruudessaan. Eräs joen toisella puolella asuva poika päätti lainata salaa hevosen ja lähteä heidän kanssaan rekiretkelle. Aluksi kaverit epäilivät, että hän ei uskaltaisi toteuttaa suunnitelmaa, mutta pian hän ilmestyi paikalle reki perässään ja serkku apulaisenaan.Matka vei heidät jäätä pitkin ja mutkan kautta maantielle. Kaikki sujui vauhdikkaasti, kunnes yhtäkkiä hevonen pysähtyi ja kuskit hyppäsivät pois kyydistä. Kävi ilmi, että hevosen omistaja oli saanut vihiä tapahtumista ja tullut hakemaan eläintään takaisin. Retki päättyi siihen, ja lapset juoksivat kuka minnekin piiloon.
Joulu oli siihen aikaan erityinen juhla, ja joulukirkkoon mentiin hevoskyydillä varhain aamulla. Isoäiti istui reessä, lapset vieressä, ja isoisä ohjasi hevosta. Kirkon edustalla hevoset jätettiin kiinni aitaan, ja rivissä seisovat eläimet tekivät suuren vaikutuksen. Joulun aikaan ei ollut tietä, vaan matkat taitettiin lumen ja jään halki tuttua reittiä pitkin.
Talven koettelemukset ja arjen sankaruus näkyivät myös siinä, kuinka isä ja Eevertti kuljettivat synnyttämään lähdössä olevan naisen potkurilla rantoja pitkin, sillä jäät olivat liian heikot ylittämiseen.
