Hanna kertoo, kuinka hän kalasti miehensä Heikin kanssa siihen asti, kunnes lapset kasvoivat tarpeeksi isoiksi osallistuakseen. He käyttivät verkkoja ja nuottaa, ja saaliin mukana oli usein siikaa, ahventa ja muita sekakaloja. Heillä oli tapana keittää perunoita ja kalaa suoraan rannassa. Hanna muistelee, kuinka hänen miehensä ja muut vanhat kalastajat opettivat hänelle perinteisen tavan keittää "kalapottuja". Keittoon ei lisätty ylimääräistä, vaan tärkeää oli antaa sen kiehua rauhallisesti, jotta kalat pysyivät ehjinä.
Hanna kertoo myös, kuinka ennen vanhaan kalastaminen ja liikkuminen järvellä oli täysin erilaista. Inarissa oli kalastukseen merkittyjä paikkoja, mutta ennen ei ollut moottoriveneitä, vaan kaikki kuljettiin soutamalla. Hänen vanha mummonsa oli joutunut soutamaan niin paljon lapsena, että hänelle jäi siitä elinikäinen pelko järvellä liikkumista kohtaan. Sen sijaan Hannan äiti nautti vesillä olemisesta ja vieraili usein Inarissa, vaikka oli jo iäkkäämpi.
