Sauli Pekkala kertoo äitinsä kuolemasta vuonna 1953 ja muistelee evakkomatkaa Lapin sodan aikana vuonna 1944. Evakkotaival alkoi kiireellä syksyllä, kun hän ja muut kyläläiset lähtivät hevosineen kohti Rovaniemeä. Matka oli raskas, ja Rovaniemelle saavuttuaan junaan pääsy osoittautui mahdottomaksi. He jatkoivat matkaa Tornioon ja Kemiin, jossa Sauli joutui vaihtamaan hevosta uupumuksen vuoksi. Saksalaiset sotilaat olivat vastassa joen ylityksessä, mutta suomalaiset sotilaat ohjasivat heidät eteenpäin. Lopulta he pääsivät junaan, joka kulki viivästyksin Ylivieskaan, sillä sotilasjunien oli kuljettava ensin.
Perillä Ylivieskassa Saulin isä odotti häntä pitkään ja hämmästyi, kun poika saapui eri hevosella. Evakkopaikka löytyi Kantokylästä, missä Sauli työskenteli talonpoikien kanssa peltotöissä. Talvi saapui, ja elämä jatkui evakkona, kunnes oli jälleen mahdollista palata kotiin.
