Terttu Visuri muistelee kouluaikojaan ja kylällä vietettyä aikaa. Hän kertoo erityisesti pienestä orpopojasta, joka kiintyi häneen rippikoulun aikana. Poika seurasi häntä kaikkialle ja ilmestyi jopa rippikouluun hänen viereensä istumaan. Kun poika vietiin pois, hän vilkaisi Terttua vielä kerran, ja tuo katse jäi hänen mieleensä pysyvästi. Seuraavana vuonna Terttu yritti etsiä poikaa kesäkirkossa, mutta häntä ei enää näkynyt. Myöhemmin hän kuuli, että poika oli kadonnut metsään, eikä häntä koskaan löydetty.
Terttu pohtii, miten muistot tulevat mieleen yllättäen, ja muistelee myös lääkäreitä ja muita henkilöitä, jotka ovat sattumalta jääneet hänen elämäänsä. Hän mainitsee erityisesti erään silmälääkärin joka pyysi häntä kahville, mutta Terttu ei suostunut. Hän hämmästelee, kuinka monet erilaiset ihmiset ovat kohdanneet hänet elämänsä varrella.
