Terttu Visuri kertoo työvuosistaan sairaalan keittiössä, jossa hän toimi keittäjäemäntänä. Hänelle tarjottiin mahdollisuutta edetä uralla, mutta hän koki, ettei halunnut tai osannut ottaa vastuulleen suurempia hallinnollisia tehtäviä, kuten tilausten tekemistä tai työvuorolistojen suunnittelua. Hän kuitenkin kehitti itselleen sopivan järjestelmän ja onnistui lopulta luomaan toimivan työvuorolistan, joka antoi työntekijöille pidemmät vapaat ja mahdollisuuden järjestää vapaita erityisesti sesonkiaikoina, kuten hillastamisen aikana. Hän muistaa erään työntekijän, jolle hän omista lomista luopuen järjesti vapaan, jotta tämä pääsi keräämään hilloja kotiseudulleen Utsjoelle.
Työyhteisö muuttui ajan myötä, ja uusia emäntiä tuli tilalle. Terttu kertoo, ettei hänellä ollut aluksi varmuutta suurten tilausten tekemisestä, mutta uudet, koulutetut työntekijät osasivat hoitaa tehtävät eri tavalla. Hän myös pohtii perhe-elämäänsä ja sitä, kuinka työ vei paljon aikaa. Hän olisi kaivannut enemmän apua silloin, kun sitä todella tarvitsi, mutta apu tuli usein silloin, kun hän ei sitä enää kaivannut.
