Kalevi Rauhala muistelee kouluaikojaan Ivalossa, missä hänen ensimmäinen opettajansa oli Elli Ekholm, joka myöhemmin meni naimisiin ja otti sukunimekseen Rauhala. Hän oli topakka opettaja, ja karttakeppi oli aina mukana opetuksessa. Kalevi muistaa erityisesti tapauksen, jossa hän vahingossa osui tyttöön työntäessään kuulaa urheilutunnilla. Hän pelkäsi, mitä siitä seuraisi, mutta opettaja ymmärsi, että kyseessä oli vahinko.
Kalevi kertoo myös laulutunnista, jossa hänen lauluesityksensä keskeytettiin nopeasti, mikä ei häntä tosin haitannut, sillä hän ei pitänyt itseään laulutaitoisena. Lisäksi hän mainitsee äitinsä veljen, joka oli sekä käsityönopettaja että seppä. Kesäisin tämä harjoitti viikatteen kallitusta, eli tasoitti ja vahvisti terän pintaa. Kalevi kävi katsomassa takomista, mikä oli kuumaa ja raskasta työtä. Myöhemmin hän on miettinyt, miksei tullut kiinnittäneeksi näihin asioihin enemmän huomiota aikanaan.
