Kalevi Rauhala muistelee lapsuutensa loukkaantumista, kun hän löi jalkaansa kirveellä ja joutui viettämään pääsiäisloman kotona toipuen. Kun hän palasi kouluun, kaikki kyselivät hänen vointiaan, ja hän joutui istumaan halkolaatikon päällä jalka suorana. Erityisesti hän muistaa letitetyn tytön, joka aluksi vain katseli häntä ujosti, mutta pian vaihtoi istumapaikkansa hänen eteensä ja Kalevi jopa veti häntä välillä tukasta. Myöhemmin Kalevi auttoi häntä saamaan työpaikan osuuskaupasta, ja he palvelivat yhdessä samassa sotilaspaikassa – kunnes Kalevi lähti armeijaan ja tyttö menehtyi pommituksessa vain kolme viikkoa myöhemmin.
Lisäksi Kalevi kertoo, kuinka hänen isänsä haki kätilöä Inarista eräälle synnyttävälle naiselle. Matka oli pitkä, noin 80 kilometriä hevosella, mutta tällaisia reissuja tehtiin ennen usein, sillä lääkäripalvelut olivat harvassa. Lopulta kaikki sujui hyvin, ja synnytys onnistui kätilön avustuksella.
