Vilho Mannermaan äidin vanhemmat muuttivat Kittilästä Inarin
Partakkoon 1800-luvun loppupuolella. Äidin
isä Mikko Kariniemi oli ottanut sukunimekseen Seurujärvi avioituessaan Kaisa
Seurujärven kanssa. Vaimon veljiä oli muuttanut Petsamoon Paatsjokivarteen
Salmijärvelle, Höyhenjärvelle ja Pitkäjärvelle Venäjän vallan aikana.
Tuohon aikaan niin sanottu “Norjantie” eli merkitty talvitie
kulki Inarin kirkonkylästä, Ivalojokisuusta ja Kaamasesta Partakkoon, mistä
reitti jatkui aina Norjan Reisivuonoon asti. Reisivuonosta kulki Ivaloon myös
vesireitti, joka kulki Vätsärin yli Suolisjärvelle ja Suolisvuonolle. Sieltä
reitti jatkui Pisteriniemen kautta Inarijärven itäpuolta seuraillen ja päätyen
lopulta Ivaloon. Reittejä käytettiin paljon, sillä ihmisiä kulki aina
Pohjanmaalta asti Norjaan “fiskuun” eli kalastamaan. Hiihtäminen oli noihin
aikoihin tavallinen tapa liikkua ja kulkumiehen varusteisiin kuuluikin usein
sukset.
Partakko oli yksi hiihtäjien yöpaikoista, missä matkalaiset saivat yöpyä Vilho Mannermaan äidin kotitalossa Seurujärvellä. Yöpaikkoja oli myös Varpuniemessä ja Koppelossa. Suomen valtio maksoi talojen isännille vuosimaksun siitä, että nämä antoivat kulkijoille yösijan. Vilho Mannermaan äiti tuli tuntemaan suuren määrän paikallisia inarilaisia, jotka matkoillaan yöpyivät mennen tullen heidän kotitalossaan. Vilho Mannermaan vanhemmille Mikolle ja Elmiinalle valmistui uusi isompi asuintalo 1930-luvun loppupuolella, joista yksi kamari oli varattu äidille. Äiti ei ehtinyt päästä asumaan uuteen taloon, sillä hän ehti kuolla ennen talon valmistumista.
Vilho Mannermaan isoisä Wilhelm oli eränkävijä ja karhunpyytäjä, joka oli kaatanut kymmeniä karhuja. Ampuma-aseet olivat tuolloin nykyaseisiin verrattuna jonkin verran kehnompia, mutta toki niilläkin karhuja kaadettiin. Vilho Mannermaa ei ole nähnyt isoisäänsä ja isoäitinsä Kaisan ainoastaan valokuvissa. Isän äiti, joka kuoli espanjantautiin, oli lähtöisin Koppelosta ja isän isä Veskoniemestä. Siihen aikaan, kun Mannermaan isoisän isä oli perustanut talonsa Veskoniemeen, siellä oli ollut vain kaksi taloa. Isoisän isän talo oli käytössä sotaan asti, mutta lopulta saksalaiset polttivat sen kuten muutkin kylän rakennukset.
