Puutavaraa on vuosien saatossa viety tukkipuuna ja ratapuuna Peuravuonon sahaan, joka perustettiin 1966. Sitä ennen Vapolle meni ratapölkkyjä, joita sahattiin kenttäsirkkeleillä maastossa, josta ne sitten kulkeutuivat eteenpäin. Vapo mm. osti Sotajoen savotan kaikki tukit
Vuoteen 1966 asti Nellimin savotan puita sahattiin maastossa kenttäsirkkeleillä, kunnes tukit alettiin uittaa Vapon sahoille Inariin Nukkumajoen sahalle ja sitten Peuravuonoon.
Nukkumajoen sahan lopetettua kaikki sahatoiminta keskittyi Peuravuonoon. Sahalla hyvistä puista tehtiin ensisijaisesti ratapölkkyjä koska niillä oli kovempi tarve, ja "lopuista" tehtiin tukkeja.
Ratapölkky meni kaikki Vapolle, ja tukit menivät eri yleensä eri yhtiöille kuten Kemi-yhtiölle, Veitsiluotoon, Rauma-Repolaan sekä paikallisille piensahoille.
Myös ns. puutavaraliikemiehet ostivat puuta. Esimerkiksi Vittakurulla Rahajärven laitamilta ostettiin puuta suoraan toimitettuna näille pienyrittäjille ja yksittäisille ostajille ja puut menivät heidän lansseihin josta ne myytiin ja kuljetettiin eteenpäin.
Tapion mukaan puutavaraa on yleensä mitottu liian monta kertaa, tapa josta olisi pitänyt päästä eroon jo iät ajat sitten. Saatettiin alkaa tinkaamaan sentin mittaerosta, joka Tapiota nauratti, mutta kuitenkin se oli joidenkin mielestä "vakavaa hommaa".
Peuravuonon sahalla oli parhaana aikana 99 työntekijää. Aikojen saatossa kun koneet alkoivat olla vanhanaikaisia, raaka-aineesta oli pulaa ja kokonaistuotanto huomattavasti pienempää aiempaan verrattuna niin sahan toiminta loppui. Osasyynä sahojen loppumiseen Ylä-Lapissa oli myös luonnonsuojelu ja siihen liittyvät asiat.
Jossain vaiheessa suuret yhtiöt lopettivat kuitupuun ostamisen ja tälläkin oli suuri vaikutus sahan kannattavuuteen.
Tapio kertoo myös Ivalon sahan toiminnasta ja kuinka ajan saatossa markkinat ovat hiljentyneet sahojen osalta täällä pohjoisessa.
Tapio mainitsee kuinka metsän uudistuminen on Lapissa huomattavasti hitaampaa kuin etelä-Suomessa, täällä metsän uudistuminen kestää 150-200 vuotta, kun etelässä se voi olla 60-80 vuotta. Tämä osaltaan vaikuttaa voimakkaasti puuteollisuuteen ja metsämarkkinoihin.
Pohjois-Lapissa metsän kasvuun ja kuntoon liittyy pitkälti maaperän ravinnepitoisuus ja niiden monipuolisuus. Kyse ei ole niinkään valon määrästä.
Metsät työllistivät ennen vanhaan (60-80-luvulla) kaikkinensa Inarin Kunnassa jopa 500 henkilöä, jos ajattellaan kokonaisvaltaisesti kaikkia metsäteollisuuteen liittyviä toimialoja ja työpaikkoja.
Taloudellisesti peräpohjolan puuteollisuus oli erittäin kannattavaa.
