Eelis Peltosen molemmat tarinat ajoittuvat vuodelle 1936, joka oli ilmoiltaan varsin erikoinen. Kesä oli helteinen ja ensilumi satoi vasta joulukuun puolessa välissä. Haastattelun alussa Eelis kertoo kuinka hän nuorena miehenä seikkaili Inarin erämaissa oravan ja ketunpyynnissä. Matkalle lähdettiin marraskuun 3. päivä kotirannasta Koppelosta Manu Peltosen tekemällä Laatokkamallisella veneellä. Matkavarusteina olivat laavu, kirves, verkkoja ja jonkin verran kuivamuonaa. Metsästys oli tuottoisaa, sillä oravannahasta maksettiin parhaimmillaan 35 mk nahalta. Oravanpyynnin kulta-aikaa oli vuosien 1915-1930 välinen aika. Oravanpyyntiin osallistui aina kaksi miestä, ja he saivat parhaina päivinä jopa kaksikymmentä oravannahkaa. Myös ketunpyynnin salat hän oli oppinut isältään. Punaketun nahka oli arvossaan, sillä siitä maksettiin 800 mk. Hintavertailun vuoksi kerrottakoon, että 60 kg:n jauhosäkki maksoi tuohon aikaan 60 mk, kahvikilo 11 mk ja sokerikilo 2,50 mk.
Toisessa tarinassa liikutaan helmenkeruumatkalla Luttojoen varsipuroilla Petsamossa. Matkakumppanina nuorella miehellä on helmenpyynnin salat hyvin tunteva ikämies Akku Katajamaa. Matkaan lähdettiin hevosella, jonka kyydissä kuljettiin Ruohojärvelle. Siitä matka jatkui koskia urhoollisesti laskien syvälle Petsamon kairaan. Vain Pikkukoski jätettiin väliin ja se ohitettiin venettä vetämällä. Helmenpyynnissä viivyttiin 1,5 kuukautta helteisessä ja sadettomassa säässä. Eväiden lisäksi ruokatarvetta hankittiin verkottamalla. Majoitusta varten kaksikko rakensi turvekammin, jossa oli vilpoisaa nukkua.
Helmenkalastuksessa käytettiin apuna itserakennettuja raakkupihtejä. Eelis kahlasi puroissa ilman vaatteita ja kauhoi raakkuja esiin kaksin käsin. Raakkuja nostettiin tuhansia kappaleita, joista helmiä saatiin saaliiksi parisataa kappaletta. Helmet toimitettiin myyntiin Ivalon Majalle johtaja Janssonnille, joka kielitaitoisena ihmisenä möi helmet turisteille. Hinta vaihteli 500 - 2000 markan kappalehintaan. Eelis korostaa, että raakkujen pyynti vaatii ennenkaikkea kokemusta, esivanhemmilta saatua tietoa, jota tutkijat eivät voi antaa.
