Veikko kuvaa elävästi erikoista hahmoa, nimeltä Kelloniemi, sekä tämän elämää ja persoonallisuutta. Kelloniemi asui yksinkertaisesti, viettäen paljon aikaa aitassa ja ulkona, vaikka hän ei juuri pystynytkään nousemaan ylös. Häntä kuvataan hieman omituisena mutta terveen oloisena miehenä, joka selviytyi ilman näkyviä sairauksia.
Yksi keskeinen muisto liittyy suureen metsäpaloon, jonka Veikko ja Kelloniemi näkivät. Veikko kertoo, miten Kelloniemi suhtautui tilanteeseen rauhallisesti, eikä kiirehtinyt auttamaan, vaan ilmoittautui jälkisammutustöihin vasta, kun pääpalot oli sammutettu. Hän sai myös hyvän palkan jälkitöistä.
Veikko muistelee myös, miten Kelloniemi vietti joulua heidän kodissaan, ottaen spontaanisti joulupukin roolin ilman naamaria. Hänen ulkonäkönsä ja huumorintajunsa teki vaikutuksen lapsiin, jotka uskoivat hänen olevan oikea joulupukki. Kelloniemi oli veikeä hahmo, joka poltti tupakkaa ja liikkui ympäriinsä reppu selässä, valmis jatkamaan matkaansa heti pyhien päätyttyä. Hän oli kova kävelemään ja säilytti terveytensä, vaikka ei elänyt sääntöjen mukaisesti tai noudattanut terveystapoja.
Veikko korostaa, että Kelloniemi oli osa katoavaa sukupolvea, miehiä, jotka olivat karskeja, mutta samalla omalla tavallaan ainutlaatuisia ja vahvoja persoonia. Tällaisia persoonallisuuksia ei hänen mukaansa enää juuri näe nykypäivänä.
