Ennen sotia perheiden pääelinkeinoja olivat kalastus ja poronhoito.
Kalastusvälineet tehtiin itse puuvillalangasta ja vasta sotien jälkeen alettiin
saada tehdastekoisia verkkoja. Poronomistus oli keskittynyt harvojen käsiin.
Suurimpia tokkia oli Junna-äijällä, Lukkari-äijällä ja Jounin Niilalla. Kaapit
elivät tuohon aikaan vielä Ivalojoella. Hirvi oli tuntematon eläin tuohon
aikaan. Metsissä oli sen sijaan runsaasti oravia ja lintuja ja järvessä kalaa.
Matti Paadar muistelee, miten hänen isänsä möi kerran kalat järveen. Kaupat 200 kg taimenerästä
oli tehty Inarin kauppias Yrjö Fransin kanssa ja sovittu toimitusaika viikon
päähän kaupanteko hetkestä. Ennenkuin myyjä lähti, kauppias juoksi hänen
peräänsä ja kyseli etteivät vain kalat ole hapanneita. Siihen myyjä vastasi,
että miten ne voi happamia olla, kun ne ovat vielä järvessä. Kalaa saatiin
pitkällä siimalla, jossa oli 150-200 koukkua helposti. Taimenten koko
vaihteli puolesta kilosta kahteen kiloon. Sovittuna aikana 4 saavillista
suolakalaa toimitettiin myyjälle Ritakosken päähän.
Metsästyksen Matti Paadar aloitti heti kun jaksoi kantaa haulikkoa. Hänellä oli
hyvä lintukoira ja lintuja oli paljon mistä ampua. Oravan- ja kärpännahka
olivat hyviä kauppatavaroita. Oravanahkat levitettiin seinille kuivumaan, mutta
kärpännahkoja varten tehtiin oma kuivatuslauta. Matilla oli yli 300 nahkaa,
jotka olivat jääneet leimaamatta säädetyssä ajassa. Leimaamattomia nahkoja ei saanut
myydä. Koska nahoista sai hyvän hinnan, ne päätettiin myydä pimeästi
Sallivaaran poroerotuksessa. Vesko Franssu ja Valle Aapo olivat luovuttaneet
nahkansa Matille myyntiin, joten hänellä oli lähemmäs 500 nahkaa myynnissä.
Poroerotukseen oli saapunut muitakin salakauppiaita, jotka möivät Ruotsista
tuotua verkaa ja kahvia. Myös laittoman viinan myyjät, trokarit, olivat
saapuneet paikalle. Poliisit tekivät ratsioita kämpän pihassa ja he saivat
vihiä myös metsässä olevista kätköistä. Verka- ja kahvipussit ja Matin nahkat takavarikoitiin
poliisien toimesta. Säkit olivat kuitenkin niin painavia, ettei niitä lähdetty
heti raahaamaan pois, vaan paikalle jätetiin vartio. Myyjätkin olivat
aktiivisia ja seurasivat vahdin vaihtoa, jolloin löytyisi sopiva aika siirtää
takavarikoidut nahkat uuteen piiloon. Nahkat onnistuttiin varastamaan takaisin
poliiseilta ja ne myytiin Petrus nimiselle ruotsalaiselle kauppiaalle hyvään
hintaan 45 markkaa/nahka.
