Anneli Karppinen kertoo isästään, Aleksanteri "Aleksi" Karppisesta, joka oli taitava käsistään ja tunnettu tarinankertoja. Hän valmisti itse kaiken tarvittavan, kuten puusaavit, reet ja veneet, ja jopa ompeli vaatteensa. Soittotaito kuului myös hänen vahvuuksiinsa – hän soitti haitaria ja huuliharppua ja testasi sahan terävyyttä soittamalla Säkkijärven polkkaa. Hänen käsityötaitonsa näkyivät myös esineissä, kuten luistimessa, jonka hän valmisti 1930-luvulla ja jolla Anneli itse oppi luistelemaan. Lapsuudessa kaikki piti tehdä itse, sillä kaupasta ei juuri saanut valmiita tavaroita.
Aleksi osallistui myös kodin rakentamiseen ja maanviljelykseen, ja Anneli sai pienestä pitäen olla mukana kaikessa työssä. Hän muistelee, kuinka jo kymmenvuotiaana hän auttoi talon perustusten kaivamisessa ja laudankäsittelyssä sirkkelillä. Lehmien hoito, traktorilla ajo ja metsätöissä auttaminen kuuluivat arkeen. Tiilet haettiin tiilitehtaalta ja lapioitiin käsin kuormaan sekä purettiin omin voimin. Kaikki tehtiin ilman koneita, ja jos aikoi pärjätä, ei sormi saanut mennä suuhun. Metsässä isä valitsi tarkasti jokaisen kaadettavan puun, eikä hän kaatanut ylimääräistä. Hauska muisto liittyy siihen, kuinka isä kiipesi puuhun pelastamaan harakanpesän ennen kaatamista – ensin Anneli ihmetteli, mihin hän katosi, kunnes oksilta alkoi sataa harakan munia päähän.
