Kalle ja Leo Vikeväkorva kertovat perinteisestä kalastuksesta Inarilla, jossa viikkotolkulla asuneet kalastajat käyttivät suuria suolasaaveja kalan säilöntään. Moottoriveneitä ei ollut jokaisella, joten moni souti pitkiäkin matkoja. Kalan ostajat ja pyynnin tavat olivat vakiintuneita, ja samat apajapaikat ovat käytössä vielä tänäkin päivänä. Kevät oli parasta nuotta-aikaa, ja syksyllä käytettiin pääasiassa verkkoja siian pyyntiin. Veneet olivat pääosin puusta tehtyjä, ja ammattitaitoiset veneentekijät valmistivat niitä paikallisesti. Taimen oli harvinaisempi saalis, kun taas siikaa saatiin runsaasti eri kokoisina.
