Kalle ja Leo Vikeväkorva kertovat lapsuutensa ajoista, jolloin perhe asui aluksi väliaikaisessa lautamökissä. Myöhemmin rakennettiin uusia rakennuksia, ja vuonna 1947 alettiin rakentaa nykyistä kotia. Sodan aikana hänen veljensä vaimo synnytti lapsensa kellarissa, joka toimi synnytyspaikkana.
Kalle aloitti koulunsa Koppelon vanhassa koulussa. Sodan takia hän joutui evakkoon, yhden lukukauden ajaksi. Palattuaan hänellä oli uusi opettaja, Pyhtinen. Kouluun liittyi myös asuntolaelämä, joka oli kuin toinen koti. Oppilaat osallistuivat koulun ylläpitoon esimerkiksi poimimalla marjoja, kasvattamalla vihanneksia ja käymällä kalassa opettajien kanssa.Koulurakennukset rakennettiin pitkälti yhteisvoimin. Maanomistajat lahjoittivat maata ja rakennusmateriaaleja, ja kunta vastasi rakennustyön kustannuksista. Koppelon saha ja paikallinen osuuskunta osallistuivat puutavaran hankintaan. Vastaava yhteisöllinen rakennusprojekti toteutettiin myös nykyisessä koulussa.
Asuntola oli tärkeä osa koulunkäyntiä. Oppilaat jaettiin tyttöjen ja poikien kerroksiin, ja opettaja huolehti lapsista äidillisesti. Iltaisin peseydyttiin kylmällä vedellä, mutta opettaja saattoi lämmittää vettä pannulla, jotta peseytyminen olisi miellyttävämpää.Leo muistelee, kuinka koulussa painotettiin oma-aloitteisuutta ja luonnon antimia hyödynnettiin monipuolisesti. Jatkokoulua hän kävi Ivalossa, mutta halkourakat veivät hänen aikansa. Kerran jopa poliisi tuli hakemaan häntä kouluun varmistaakseen, että hän jatkaisi opintojaan.
Lopulta Kalle kävi jatkokoulun kahteen kertaan ja muistelee lämmöllä kouluaikojaan, vaikka ajat olivatkin erilaiset kuin nykyisin.
