Hanna kertoo Romojärven rannalla sijainneesta vanhasta myllystä, joka oli vielä osittain näkyvissä hänen nuoruudessaan. Jäljellä oli muutamia hirsirakenteita ja suuria kiviä, joita ilmeisesti paikalliset, kuten Kyrön Topias, olivat ajan myötä siirtäneet pois. Mylly oli ollut toiminnassa ennen sotia ja palvellut kyläläisiä, jotka jauhoivat siellä viljaa, kuten ohraa ja kauraa. Hannan vanha mummo muistaa leiponeensa myllyllä, mutta lopulta rakennus päästettiin rapistumaan ja häviämään.
Hanna kuvailee myös, kuinka myllyn ympäristö oli kesäisin täynnä tuomen tuoksua, ja kertoo jälleenrakennusajan sahasta, joka sijaitsi samalla alueella. Sahalla valmistettiin hirsiä paikallisiin taloihin, ja työn jäljiltä jäi syvä kuoppa, joka myöhemmin tasoitettiin. Hanna itsekin osallistui sen täyttämiseen. Nykyään paikka on täysin tasainen ja metsittynyt.
Hän mainitsee myös, kuinka alueelle istutetut puut ovat peräisin hänen ja hänen mummonsa käsistä. Alueella ei aikoinaan ollut minkäänlaista puustoa, mutta vuosikymmenten saatossa istutuksista on kasvanut tiheä metsä, joka peittää näkymät naapureihin niin kesällä kuin talvellakin.
