Eino Mikkola kertoo lapsuusajan kokemuksistaan lestadiolaisten seuroissa. Hän muistelee, kuinka pojat menivät uteliaina kuuntelemaan saarnaajia, kuten Paulavirtaa ja muita puhujia, jotka pitivät hengellisiä tilaisuuksia. Saarnojen aikana vanhemmat naiset saattoivat joutua voimakkaaseen hurmokseen, huutaen ja kiittäen Jumalaa, ja papit halasivat heitä synninpäästön merkiksi.
Eino muistelee, kuinka heitä poikina huvitti seurata näitä tapahtumia, mutta ilmiö oli siihen aikaan yleinen, etenkin syrjäkylillä. Myöhemmin hän koki, että lestadiolaisuuden tilaisuudet ovat muuttuneet rauhallisemmiksi verrattuna menneisiin vuosiin.
