Eila Jääskö kertoo kouluajoistaan ja siitä, miten hän ei aluksi edes tiennyt omaa sukunimeään, koska häntä kutsuttiin vain etunimellä. Koulumatka oli pitkä ja kuljettiin kinttupolkua pitkin. Talvisin pakkanen oli ankara, eikä lämpimiä vaatteita ollut riittävästi. Hän muistaa, kuinka jalkoja hierottiin kylmän puremana. Koulun keittäjä Kiviniemen Hilma ja opettaja Hakosalo jäivät mieleen persoonallisina hahmoina – Hilma mukavana ja Hakosalo ankarana, jopa pelottavana.
Eila kertoo myös koulukavereistaan ja siitä, miten hän piti piirtämisestä. Hän muistaa, kuinka vieruskaverit katsoivat mallia hänen piirustuksistaan, mutta opettaja huomasi ja torui häntä. Hakosalo tuntui suosivan kuria ja järjestystä, eikä hän välittänyt, vaikka jotkut oppilaista nousivat seisomaan ja vilkuilivat toistensa töitä. Koulussa pidettiin myös raamattutunteja, mutta Eila koki, ettei ollut erityisen hyvä oppilas. Hän arvelee, että jos olisi käynyt koulua vanhempana, hän olisi saattanut oppia paremmin.
