menu

Lapsuus, koulutus, Kemijoen vesistöalue tutuksi

12.03.2024

Tapio Ulvinen muistelee lapsuusaikojaan, perhettä, opiskelua ja työuran alkuvaiheita. 

Isovanhemmat ja vanhemmat olivat kotoisin Lapualta Tiistenjoen kylästä. Isä Kustaa toimi Laukaan Pernasaaren kasvatuslaitoksen metsä -ja sahapuolen pomona. Laukaassa elettiin perheen kanssa vuoteen -46 saakka, jonka jälkeen perhe muutti Muonioon isä Kustaan aloitettua työt Muonion hoitoalueen metsäteknikkona.
Tapio aloitti kansakoulun Laukaassa käyden siellä ensimmäisen ja toisen luokan. Kun muu perhe muutti Muonioon, Tapio jäi Lapualle ja kävi kansakoulun kolmannen luokan Tiistenjoen kylässä, asuen isoäidin luona. 1947 Tapio muutti perheen pariin Muonioon, jossa nuorin veli oli juuri syntynyt. Nuoruusvuosina Tapio kävi koulua Kittilän yhteiskoulussa ja oli paljon isän mukana metsätöissä Muonion alueella.

Keskikoulun jälkeen hän lähti Ylihärmään ja oli siellä toista vuotta konepajalla töissä, miettien teknisen alan hommia tulevaisuudessa. 18-vuotiaana Tapio lähti vapaaehtoisena sotaväkeen ja siellä ollessa vakiintui ajatus, että metsäala tuntuu oikealta. Armeijan jälkeen Tapio oli pari vuotta töissä, ja meni sitten Tuomarniemen metsäkouluun Ähtäriin 1958-59 josta valmistui metsäteknikoksi. Sieltä alkoi ura metsähallituksella ja työt sijoittuivat Kemijoen vesistöalueella oleville savottatyömaille, joita oli n. 30. Näin Tapiolle tuli Lapin alue ja peräpohjolan maisemmat erittäin tutuiksi.

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Inarin kirjastotoimen haastatteluaineisto: Tarinat talteen -hanke 2011-2013
08:43
Suomi
30.1.2013

KERTOJA

  • Ulvinen Tapio Matti Juha

TALLENTAJA

  • Vaattovaara Merja

PAIKAT

  • Lapua
  • Ähtäri
  • Muonio
  • Rovaniemi
  • Laukaa
  • Ylihärmä

KOHDEHENKILÖT

  • Matti Ulvinen
  • Sanna Ulvinen
  • Juha Rintaniemi
  • Vilhelmiina Rintaniemi
  • Kustaa Ulvinen
  • Miina Ulvinen

HAKUSANAT

  • metsäteknikko
  • lapsuus
  • koulutus
  • savottatyöt
  • opiskelu
  • Metsähallitus