menu

30-vuotinen työura Saariselällä

02.03.2020

Salme Kock muutti miehensä Lauri Kockin kanssa Vaajakoskelta Veskoniemeen, jonne myös aviomiehen äiti tuli asumaan v. 1966. Anoppi asui Kockin perheessä kuolemaansa asti vuoteen 1986 saakka ja hoiti perheen lapsia, kun Salme oli ensin metsätöissä ja myöhemmin siivoustöissä aamusta iltaan Saariselällä. Salme Kockilla huolsi yli 30 vuotta edustusmajoja ja ihmettelee jälkeenpäin, kuinka hän oikein selvisi. Saariselkällä ei ollut vakituisia asuinrakennuksia, kun hän miehensä kanssa muutti sinne. Asumista varten he rakensivat omakotitalon, jossa Salme asuu edelleen. Salme on nähnyt kolmenkymmenen vuoden aikana, miten Saariselän tunturikeskus on kasvanut pienimuotisesta majoitustoiminnasta matkailukaupungiksi. Alueen palvelut ovat myös parantuneet. Lapsilla on päivähoito ja koululaiskuljetukset ovat kunnossa. Saariselän kylätoimikunta, jonka toiminnassa Salmekin on ollut jäsenenä,  perustettiin alkujaan ajamaan lasten päivähoidon järjestämistä.

Tiedostot

PERUSTIEDOT

Inarin kirjastotoimen haastatteluaineisto: Tarinat talteen -hanke 2011-2013
05:59
Suomi
13.12.2011

KERTOJA

  • Kock Salme Liisa

TALLENTAJA

  • Vaattovaara Merja

PAIKAT

  • Saariselkä
  • Vesisepon maja

KOHDEHENKILÖT

  • Kock Lauri

HAKUSANAT

  • matkailu
  • siivous
  • majat
  • turismi
  • Saariselkä