menu

Pastori Mattilan kanssa matkalla Inarin poikki

01.11.2022

Laura Lehtola muistelee saamelaisten ensimmäistä pastoria Niilo Mattilaa. Niilo Mattila hoiti evakkojen palatessa näiden kotiutumista Inarissa. Ivalossa oli tuolloin parakki ja useita varastoja, joissa oli Ruotsista ja Amerikasta lahjoituksina saatuja tavaroita ja ruokaa. Kun evakot saapuivat parakille heille annettiin ruokaa ja vaatteita. Myös työkaluja, astioita ja jokin hengellinen kirja annettiin kotiin palanneille. Lisäksi pastori Mattila piti heille tulo- ja lähtöseurat. 


Laura Lehtola oli kerran mukana venematkalla pastorin ja pienen ihmisjoukon kanssa Inarijärven pohjoisrannalla Partakon lähellä sijaitsevalle Akuniemen tilalle. Matkalla pysähdyttiin Paloniemen rantaan, missä oli jo pastoria odottelemassa joukko ihmisiä. Väylässä oli kuultu, että pastori oli matkalla Akuniemelle,  ja niinpä väyläläiset olivat tuoneet vauvan kastettavaksi pastorin matkan varrelle. Paloniemen rakennukset oli pientä saunaa rannalla lukuun ottamatta poltettu. Saunan vierellä oli nuotio, jonka ympärille väki kokoontui iltahartaushetkeen. Samalla vauvakin sai kasteen.


Perillä Akuniemellä matkaväki ruokaa odottaessaan pastorin ehdotuksesta haravoi tilan niitetyt heinät ja kantoi ne latoon. Tälläkin tavoin pastori Mattila yritti tehdä voitavansa hävitetyn Lapin ja sen asukkaiden avuksi.


Tiedostot

PERUSTIEDOT

Matti Lehtolan haastatteluaineisto 1972-1975
07:00
Suomi

KERTOJA

  • Lehtola Laura Leonoora

TALLENTAJA

  • Lehtola Matti

PAIKAT

  • Inarijärvi

HAKUSANAT

  • evakot